BlufVPN

Poliisi varoittaa Microsoft-puheluhuijauksista

Helsingin poliisi on julkaissut tiedotteen uusista niin sanotuista Microsoft-puheluista, joissa soittaja esiintyy Microsoftin teknisenä tukena. Tiedotteen mukaan helsinkiläiseltä mieheltä vietiin 100 000 euroa niin sanotun Microsoftin tekninen tuki -huijauksen avulla.

Mies oli saanut puhelun, jossa soittaja oli väittänyt olevansa Microsoftilta ja että, miehen tietokone olisi joutunut hakkeroinnin kohteeksi. Miestä oli pyydetty asentamaan etäyhteyden mahdollistava ohjelma TeamViewer. Lisäksi miestä pyydettiin näyttämään ajokorttinsa sekä antamaan verkkopankkitunnukset. Mieheltä saatujen tietojen avulla huijarit avasivat tilejä bitcoineja välittäville ulkomaalaisiin yhtiöihin. Tämän jälkeen miehen pankkitililtä oli tehty kaksi 50 000 euron tilisiirtoa.

Helsingin poliisi kertoo, että sen kuvailema epäilty rikos tapahtui maanantaina 17.8.2020. Rikosnimikkeet ovat törkeä petos ja identiteettivarkaus. Helsingin poliisin tietoon tulee onnistuneita Microsoft tekninen tuki -huijauksia lähes päivittäin. Viime aikoina huijareiden kohteena ovat olleet etenkin vanhemmat henkilöt.

”Huijarit saattavat pyytää myös luottokortin tietoja tai kuvia ajokortista. Kun etäyhteyden mahdollistava ohjelma on asennettu, huijarit pystyvät itse ottamaan kuvan ajokortista, mikäli ajokorttia näytetään tietokoneen kameralle”, toteaa Helsingin poliisi tiedotteessaan.

Lue artikkeli: Vishing, mitä se on?

Artikkeli jatkuu
mainoksen jälkeen

Teknisenä tukena esiintyvät huijarit neuvovat asentamaan tietokoneelle etäyhteysohjelman Etäyhteyden kautta huijareilla on mahdollisuus nähdä kaikki tiedot, jotka tietokoneen käyttäjä syöttää koneelle ja käyttää tietokonetta kuin omaansa. Lisäksi poliisin mukaan huijarit pystyvät myös pimentämään tietokoneen näytön silloin, kun he käyttävät verkkopankkia.

”Jos saat soiton ”teknisestä tuesta”, lopeta puhelu, älä asenna tai anna asentaa tietokoneeseesi tai matkapuhelimeesi mitään etäyhteyden mahdollistavia ohjelmia tai muitakaan ohjelmia. Älä myöskään anna huijareille mitään henkilökohtaisia tietoja”, ohjeistaa tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisilaitokselta.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä:

Luet artikkelia:

Poliisi varoittaa Microsoft-puheluhuijauksista

21/08/2020

Helsinkiläiseltä mieheltä vietiin 100 000 euroa niin sanotun Microsoftin tekninen tuki -huijauksen avulla.

Katso artikkeleita muista kategoriosta:

Pin It on Pinterest

Kerro kaverille

Oliko artikkeli mielestäsi hyödyllinen? Kerro siitä myös kavereille.